lauantai 3. syyskuuta 2022

Lauantai 3.9.2022 - Kylmä pohjoistuuli

Luukut ikkunoihin, laituri maalle, vene maalle, padasta vedet ja kierukka pois. Mökin nurmikon leikkuu vielä kerran.  Marjoja oli vielä sekä punaisia että mustia runsain mitoin pensaissa. Ja metsäpalstalla oli jo puuta aika tiheässä.
























 


sunnuntai 14. elokuuta 2022

La-Su 13-14.8.2022 - Marjan keruuta

Lauantaina T:n kanssa käynti, nurmikon leikkuu.  Sunnuntaina M ja A punainen viinimarja ja vadelmat sekä tavaroita kotiin talveksi.









 

 

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Maanantai 18.7.- 24.7.2022

Maanantaina paikalla. T oli ajanut isolla koneella viikko sitten nurmikot, joten trimmerillä viimeistelyt.  Pihlaja-aidan leikkaus. Veden korkeus 7,80m. Uinti, vesi 19 asteista.

Tiistaina satoi vettä silloin tällöin eikä lämpötilakaan ollut kuin 13-15 asteen kieppeillä.  Heti aamulla pirtin nurkalta naapurin rajalta katolla riippuvien oksien poistamista sekä vanhan keinun purkaminen.  Polttokasa senkun vain kasvaa. Painekyllästettyä lankkua saatiin keinusta aitan korjaukseen.

Keskiviikko aamuna olikin isokivi upissa eli vesi noussut reilusti.  Jo toisen kerran laiturin veto maallepäin. Nurmikon leikkuu, yksi iso oksa alas vanhapirtin takaa, auton imurointi ja pintasilaus sekä 1 tunnin reissu hillametsässä.  Vajaat 3 litraa tunnissa - ihan vuoden 2020 tasoa - aika siis 20.7.2022 eli hillat kypsiä. Hillareissun jälkeen upparit, 19 astetta ja saunan jälkeen toisen kerran. M korjasi / kaivoi esiin laattakiviä.

Torstaina olikin kaupunkipäivä eli T ilmavesilämpöpumppu asennuksen katselmus, käynti I luona palvelutalolla, matto ostoksia, Prismasta kauppa ostokset ja lopuksi Scan Burgerin ateriat.  Iltakahvit N:lla. Laiturin nosto jo kolmannen kerran eli vesi on noussut noin 30 cm muutamassa päivässä.

Perjantaina sitten mökkiin uudet matot, keittiön pöytälevyn laitto vanhasta vm 1984 yo-kadun kirjoituspöydän kannesta ja vessaan hyllyt vanhojen portaiden laudoista.  A ja L tulivat. Uintia 17,5 asteisessa ja veden pinta nousee vain. Savusauna. Myös S ja V tulivat hillaan ja kalaan.

Lauantaina A ja L hillassa, reilut 8 kg. V reilut 6 kiloa. Ei työleiri töitä!

Sunnuntaina hillaan L, V, S. Oma saalis reilut 2,5 kg hillaa. Ei työleiri töitä!  Vesi huipussaan.